maaliskuu 2020 archive

Tämän hetken teemoja….

Saturnus ja Mars Vesimieheen.. Nämä poikkeukselliset ajat ovat saaneet monet astrologit tarkastelemaan tulevaisuutta ja viruksen etenemistä astrologisesta näkökulmasta monelta eri kantilta. Itse en ole niin perehtynyt virologiaan tai medic-astrologiaan riittävästi, jotta koronan tai pandemian etenemistä osaisin astrologian avulla tulkita tai ennakoida. Sen sijaan taivaalla tapahtuvia muutoksia, ingressejä, merkinvaihdoksia ym. voidaan kyllä tarkastella yleisen ilmapiirin ja …

Jatka lukemista

Mitä toivoa Uudelta Kuulta Oinaassa?

Tänään on jälleen Uusi Kuu, uusi alku, ja tällä kertaa se on moninkertainen, sillä onhan se uusien alkujen merkissä, astrologisen vuoden ensimmäinen ja eläinradan ensimmäisessä merkissä, Oinaassa. Oinaaseen liitettyjä asioita ovat uusien alkujen lisäksi, itsekeskeisyys, viattomuus / aitous, omat löydöt, itsenäisyys, rohkeus, omiin asioihin uppoutuminen. Oinaaseen liitetyt uudet alut pitävät sisällään uusille poluille lähtemiset, aloitteellisuuden, …

Jatka lukemista

Kevätpäiväntasaus, Oinas ingressi, kevään ensimmäinen päivä, Kansainvälinen Astrologian Päivä ja Astrologinen Uusivuosi!!

Oinas Ingressi 2020 20.3.2020 aamulla aikaisin meidän aikaamme 05.49 Aurinko siirtyy Oinaan merkkiin, on Oinas ingressin aika. Tämän ingressin (sisääntulo) myötä Aurinko ylittää Päiväntasaajan, eli ekvaattorin ja siirtyy vihdoin eteläiseltä pallonpuoliskolta valaisemaan ja lämmittämään tätä pohjoisempaa puoliskoa. Hyvää kevään ensimmäistä päivää, Vernal Equinox/ Kevätpäiväntasausta, ja Kansainvälistä Astrologian päivää!! Oinas ingressi aloittaa aina uuden astrologisen vuoden …

Jatka lukemista

Kun Suomi hiljenee….

Niinhän siinä sitten kävi myös minun kohdallani, että tämän poikkeustilan myötä jouduin jäämään kotiin ammattiopiskeluistani ja työharjoitteluistani koulussa. Tämän johdosta minulle tarjoutuu myös enemmän aikaa ja mahdollisuuksia, omien opiskelutehtävieni lomassa, tehdä myös tulkintoja. Nyt Täydelliset Auringon Paluu -karttojen tulkinnat ovat tarjouksessa hintaan 70€ (norm. 90€) !!! Tarjous koskee 2.4.2020 mennessä tehtyjä tilauksia. Teen tulkintoja edelleen …

Jatka lukemista

Edistetyistä kartoista

Progressiivisten karttojen tulkinnasta Syntymäkartan tulkinnan ja transiittien vaikutusten ymmärtämisen ohella tuntuvat erilaiset edistykselliset kartat ja niiden tulkinta kiinnostavan ihmisiä vuodesta toiseen. Ja miksei kiinnostaisi, onhan niissä kysymys kehityksestä ja elämästä tässä ja nyt. Esittelyssä nyt muutamia erilaisia karttojen edistämisen tekniikoita.Edistyskarttojen lähtökohta ja perusjuttu on luonnollisesti syntymäkartta (natal-, radix-, juurikartta), joka edustaa syntymänhetkeä ja sen myötä …

Jatka lukemista