Puolen vuoden Tarot -pöytä

Olemme edenneet jo ensimmäisen puolisen vuotta tätä melkoisen erilaista ja erikoista kalenterivuotta 2020.

Kun vuoden vaihteessa esittelin täällä blogissa Tarot pöydän koko kalenterivuodelle, en minä, eikä varmaan kukaan muukaan osannut odottaa millaiseksi tämä vuoden ensimmäinen puolisko muodostuu. Siksi ajattelin itse ainakin tehdä tietynlaisen välitilinpäätöksen ja tein eilen illalla uuden pöydän tulevalle vuoden toiselle puolikkaalle.

Tälläkin kertaa käytin tulkinnassa Christina Freijan Kissatarot kortteja ja tulkintakirjaa, mutta pöydän voi tehdä luonnollisesti millä korteilla haluaa tai mitä itseltä löytyy.

Pöytään käytetään 21 korttia, jotka jaetaan kolmen kortin pystyriveihin siten, että ensimmäisessä pystyrivissä ovat kortit 1-3, toisessa 4-6 jne.

Kissa häntineen photobombaa…
  1. Ensimmäinen pystyrivi ja 1-3 korttia kertovat kysyjästä itsestään, mitä hänellä on mielessään tietoisesti tai tiedostamatta. Emotionaaliset ja mielen sisäiset muutokset, asioita joita ei ole uskaltanut ajatella tai paljastaa edes itselle.
  2. Toinen pystyrivi (4-6) kertoo mitä on kysyjän ympärillä – ystävät, läheiset ihmiset, rakastettu, rakkaat ihmiset ja koti.
  3. Komas pystyrivi (7-9) kertoo toiveista ja unelmista – toiveet ja jopa pelot voivat olla yllätyksiäkin.
  4. Neljäs pystyrivi (10-12) kertoo mitä on odotettavissa puolen vuoden aikana. Suunnitelmat, projektit, muuttujat, menestys tai viivästykset.
  5. Viides pystyrivi (13-15) kertoo sen mitä ei osata odottaa. Kohtalonomaiset tapahtumat, väistämättömät asiat, yllätykset ja odottamattomat tapahtumat.
  6. Kuudes pystyrivi (16-18) kertoo puolestaan lähitulevaisuudesta, eli seuraavat 1-3 kuukautta eteenpäin tapahtumia.
  7. Seitsemäs eli viimeinen pystyrivi (19-21) kertoo kauempana odottavista asioista, jotka limittyvät yhteen 6 pystyrivin ja lähikuukausien tapahtumien kanssa.

Voi todellakin käyttää mitä tahansa omaa korttipakkaa ja tulkintaan omaa tapaa tulkita kortteja. Itselleni ainakin tämä pöytä selkeytti tämän hetken tilannetta omalla kohdalla.

Kaikille antoisaa vuoden 2020 toista puoliskoa!! Aurinkoisia kesäpäiviä ja pitäkäähän huoli itsestänne, ja toisistanne!!

Please follow and like us:

Vastaa

Your email address will not be published.