Yläsolmu, North Node ☊ eli NN, Veedisessä astrologiassa Rahu, Dragons Head ja Alasolmu, South Node ☋ eli SN, Veedisen astrologian Ketu, Dragons Tail, vaihtavat jälleen merkkiä.
Vuodesta 2023 ihmissuhteiden Oinas-Vaaka merkeissä kulkenut Solmujen akseli siirtyy fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin ja hoitamiseen liittyviin Kalat – Neitsyt merkkiakselille, ja viipyvät näissä merkeissä 26.7.2026 saakka.
Kuunsolmut (Yläsolmu ☊ /Alasolmu ☋) ovat matemaattisia Auringon ja Kuun ratojen leikkauspisteitä. Solmut liitetään astrologiassa usein karmaan, kohtaloon tai elämän oppiläksyihin, Yläsolmun edustaessa tämän elämän tavoitteita, asioita joita tulee oppia ja omaksua ja Alasolmun puolestaan edustaessa edellisissä elämissä opittuja, tuttuja ja meille luontaisia asioita, joista on aika päästää irti. Solmujen liike merkeissä liittyy myös muutoksen tarpeeseen (Alasolmu) ja ratkaisujen etsintään (Yläsolmu).
Solmujen akseli kulkee astrologisella kartalla peruuttaen, eli asteissa suuremmasta pienempään, merkin lopusta sen alkuun. MeanNode eli keskimääräiset Solmut kulkevat tasaisesti peruutellen, kun taas TrueNode eli todelliset Solmut ikään kuin pyörivät peruuttaen ja pysähdellen. Astrologisissa sovelluksissa voi valita kumpaa Solmujen mallia haluaa käyttää.
Solmujen akseli kiertää astrologisella kartalla myötäpäivään eli kellon suuntaisesti, kulkien merkkien viimeisistä asteista kohti alkupään asteita ja viivähtää samassa merkissä n. 18 kuukautta palaten syntymäkartan samoille asteille 18 vuoden välein eli 18, 36, 54, 72 jne. ikävuosina.
Edellisen kerran Solmut olivat Kalat-Neitsyt merkeissä 2006–2007. Viimeksi Yläsolmu liikkui Neitsyessä ja Alasolmu Kaloissa 2015–2017. Näiltä ajoilta voi muistella teemoja mistä ehkä tulee tälläkin periodilla olemaan omalla kohdalla kyse.

Alasolmu Neitsyessä
Alasolmun liikkuessa Neitsyessä sitoudutaan työskentelemään antaumuksella arjen ja rutiinien sujuvoittamiseksi. Myös tietoisuus mielen ja kehon välisestä yhteydestä ja terveyteen liittyvät asiat ovat elämässä keskeisiä. Tämä sijainti Alasolmulle voi nostaa esiin tai korostaa jäykkiä asenteita, yksityiskohtiin takertumista tai pakonomaista halua hallita ja kontrolloida kaikkea.
Alasolmun ollessa Neitsyessä tulisi arvostaa järjestystä, organisointikykyä ja yritteliäisyyttä, mutta luopua ja vapautua liiallisesta ajattelusta ja huolehtimisesta, ylianalysoinnista, turhasta hallinnasta ja kontrollista, täydellisyyden tavoittelusta ja pilkuntarkasta suunnittelusta. Tulisi pyrkiä irrottautumaan ja luopumaan mahdottomiksi käyvistä ihanteista ja odotuksista, turhasta kriittisyydestä, virheiden tekemistä ei pidä hävetä, eikä itseä tai toisia tulisi turhaan syyttää epätäydellisyydestä. Neitsyen Alasolmu opettaa ja ohjaa hyväksymään inhimillisyyden, virheellisyyden ja epäonnistumiset. Neitsyen hallitsija on Merkurius, joten sen sijainnit antaa viitteitä, kuinka Alasolmu toimii elämässä.
Yläsolmu Kaloissa

Yläsolmu Kaloissa nostaa esiin ja korostaa luovuutta, myötätuntoa, henkisyyttä ja intuition merkitystä elämässä. Tässä elämässä on opittava, ettei kaikkeen löydy aina vastauksia, kaikkea ei tarvitse ymmärtää, eikä elämässä ole aina selkeää suuntaa selvillä. Nyt on oltava läsnä, eikä tarvitse selvittää kaikkea heti, virheitä saa tehdä, eikä tarvitse olla kriittinen tai tuomitseva, tai liian ankara itselle ja toisille. Nyt on aika kulkea virran vietävänä, luottaen korkeampaan ohjaukseen ja Universumin tarjoavan mitä tarvitaan. Yläsolmu Kaloissa ei ole kuitenkaan passiivinen sijainti sillä se vaatii tiedostamista, läsnäoloa ja sopeutumista sisäisiin ja ulkoisiin olosuhteisiin. Neptunus Kalojen hallitsija on juuri nyt yhtymässä Yläsolmuun Kalojen viimeisellä asteella ja vaikuttaa Kalojen merkissä aina tammikuun 2026 lopulle asti. Neptunus omassa merkissään luonnollisesti tehostaa ja vahvistaa Yläsolmua Kaloissa.
Solmujen paluu syntymäkartan asteille
Kaikki me joilla on Yläsolmu Kaloissa ja Alasolmu Neitsyessä saamme 2025–2026 Solmujen paluun jossain vaiheessa. Toiset aiemmin ja toiset myöhemmin.
Yläsolmu Kaloissa ja Alasolmu Neitsyessä tuo Solmujen paluun, kun Solmut liikkuvat samoille asteille miltä ne syntymäkartalla löytyvät.
Solmujen paluu merkitsee eräänlaista henkisen kohtalon risteystä, jolloin oma kohtalo ja tulevaisuus voi näyttäytyä selkeänä ja aiemmin hyvin tehty työ tuottaa tuloksia. Solmujen paluun aikaan oma elämänpolku ja sen tehtävät selkiytyvät. On mahdollista olla aktiivisesti osallisena merkityksellisissä tilanteissa tai olla juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Keillä Solmut ovat vastakkain, eli Yläsolmu Neitsyessä ja Alasolmu Kaloissa tulevat saamaan 9 vuoden välein tapahtuvan Solmujen puolituksen.

Yläsolmu Neitsyessä ja Alasolmu Kaloissa henkilöt saavat Solmujen puolituksen, jolloin on mahdollista tehdä tarkistuksia oman elämänpolun ja elämän tehtävien kohdalla. Näitä puolituksia tapahtuu 9, 27,45,63 jne. ikävuosien aikaan. Tällöin on mahdollista korjata tai muuttaa omaa henkistä tai itselle merkityksellistä matkaa. Jos tällä polulla on jossain vaiheessa valittu väärä reitti tai eksytty omalta tieltä, on nyt mahdollista löytää uudelleen yhteys oman elämän syvempi merkitys ja tarkoitus.
Solmujen akseli Kaksoset-Jousimies merkeissä
Myös kaikki joiden omilta kartoilta Solmut löytyvät Kaksoset-Jousimies merkkiakselilta saavat omille Solmuilleen neliöt ja kartalle Suur-Ristin / Ison Ristin. Tämä kuvio on hyvin aktiivinen ja sen energiat konfliktiherkkiä, kun Solmut tekevät toisiinsa useampia neliöitä. Herkimmillään Suur-Risti on 3°-4° orbilla molemmin puolin. On hyvä vain seurailla energioita ja kulkea niiden mukana, ulkopuolisten vaikutteiden ei tulisi antaa määrittää omaa toimintaa. Suur-Risti tuo haasteita useammalta puolelta samaan aikaan ja vaatii toimimaan ja etsimään ratkaisuja, ei luovuttamaan.
Kaikki tulevat huomaamaan jollain tavalla Kuunsolmujen liikkeet merkeissä ja merkinvaihdokset, mutta selkeimmin ne tuntuvat muuttuvien ja joustavien merkkien, kuten Kaksosten, Neitsyiden, Jousimiesten ja Kalojen elämässä. Muiden kohdalla transiitti-Solmut tehdessään kontaktia omalle kartalle tarjoavat kehityksen ja edistymisen mahdollisuuksia, Yläsolmu opettaen jotain uutta ja Alasolmu mahdollistaen luopumista tai irrottautumisen. Yleensä kuitenkin vain aspektit joissa omat Solmut ovat osallisina merkitsevät muutoksia ja käännekohtia elämässä.
Jos Solmut tai jokin muu mietityttää astrologisesti voit ottaa yhteyttä minuun ja pohditaan asioita yhdessä.