Tänään 22.9.2024 Aurinko ylittää ekvaattoria, eli päiväntasaajaa ja päivä on eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla saman pituinen.
Olemme Kesäpäivänseisauksen ja Talvipäivänseisauksen puolivälissä. Juhannuksesta on n. kolme kuukautta ja jouluun saman verran.
Meillä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla päivät lyhenevät nyt entisestään ja pimeän määrä lisääntyy, kun taas eteläisellä puolella palloamme alkaa kevät ja kuljetaan kohti kesää. Vaikka nautinkin vuodenaikojen vaihteluista, houkuttelee ajatus lämmöstä ja valosta ilmojen viilentyessä ja valon vähentyessä.
Toivotaan kuitenkin, että päivien lyhentymisestä huolimatta saadaan vielä aurinkoisia ja värikkäitä syyspäiviä.
Aurinko siirtyi tänään Vaakaan kello 15:43:37 ja syksyn voi nyt sanoa alkavan oikeasti. Onnea kaikille Aurinko Vaaoille ja menestyksekkäitä Auringonpaluita!