Keskiviikkona 12.8.2026 on seuraava UusiKuu ja täydellinen Auringonpimennys Leijonan 20° 01’, illalla kello 20:36 Suomen aikaa.
Aurinko on silloin jo laskemassa, mutta mikäli taivas on pilvetön ja Aurinko muuten näkyvillä horisontissa voi sen pimentymistä seurata myös täällä Suomessa ainakin osittain. Ursan antamien tietojen mukaan viimeiset 20 minuuttia pimennyksestä jää näkymättä Auringon laskiessa horisontin alapuolelle.
Tämä Auringonpimennys saa vahvan energialatauksen merkistään Leijonasta, ilmentäen tuon merkin luontaisia taipumuksia, kuten esimerkiksi teatraalisuutta, näyttävyyttä, luovuutta ja monenlaista itseilmaisua sekä luovuutta. Pimennykset Leijonassa liittyvät vahvaan tahtoon ja voimalliseen luovuuteen. Mutta Aurignonpimennyksiin nimenomaan Leijonassa on usein yhdistetty kuninkaallisten, johtajien, vallankäyttäjien ja erilaisten päälliköiden kuolemat tai kuoleman uhta, sekä vallastasyöksemiset. Pimennyksen sijoittuminen kolmanteen dekanadiin, jota Mars hallitsee, nopeuttaa ja vahvistaa tapahtumien kulkua ja niiden voimallisuutta.

Aurinko on tulimerkissä erityisen vahva ja elinvoimainen, elvyttäen ja vahvistaen kaikkea mitä se koskettaa. Keskeisissä asemissa olevat, sekä Auringon hallitsemat henkilöt, voivat voivat tuntea erityisesti näiden pimennysten vaikutukset elämässään. Kaikki tulimerkit (Oinas, Leijona ja Jousimies) ovat toiminnallisesti suuntautuneita merkkejä ja helposti innostuvia. Tulimerkkien pimennysten aikaan kasvaa mahdollisuudet kohua aiheuttaville tapahtumille, riitoihin ja erimielisyyksiin ihmisten kesken, kuumuuteen, helteeseen ja kuivuuteen. Tulipalot, metsäpalot ja maastopalot voivat olla mahdollisia, sotilaallista liikehdintää, kuuluisia henkilöitä voidaan pidättää, uskonnolliset konfliktit kärjistyä tai karjataloudessa olla tuhoja tai hävikkiä.
Oikein Antoisaa Pimennystä kaikille! Ja muistakaahan käyttää suojalaseja jos katselette Aurinkoa sen pimentyessä!