Jupiterin peruutus Kauriissa 2020 0 (0)

Jupiter kiertää Auringon ympäri 12 vuodessa, kulkien keskimäärin vuoden yhdessä merkissä/ 30°, ja kaikki merkit lävitse n. 12 vuodessa. Jupiter peruuttaa noin kerran vuodessa ja 120 päivää.

Viime vuonna, 2019, Jupiter peruutti Jousimiehessä kesän yli huhtikuusta elokuuhun. Nyt Jupiter pakittaa Kauriissa toukokuusta syyskuuhun. Tarkemmin Kauriin 27° , 14.5.- 13.9.2020 ja 17° asti.

Edellisen kerran, Jupiter peruutti Kauriissa toukokuusta syyskuuhun, 12 vuotta sitten vuonna 2008, tuolloin lähtien Kauriin 22°ta peruuttaen aina 12° Kaurista asti. Nyt on monella taholla epäilty, että tämä peruutus nostaisi esiin tuon ajan ja sen jälkeiset vaikutukset mm. talouden alueella.

Peruutustaan edeltävälle varjoalueelle Jupiter tuli 3.5.2020 ja lopullisesti pääsee retronsa jälkeiseltä varjoalueelta ulos joulukuun puolessa välissä.

Nyt tämän retronsa aikana Jupiter tekee matkallaan sekstiilit Neptunukseen (18°) ja yhtymät Plutoon (22°).

Seuraava yhtymä Pluton kanssa on edessä kesä-heinäkuun aikaan ja vielä kerran Jupiterin jo uudelleen edetessä marraskuun alussa. Sekstiili Neptunukseen on edessä heinäkuun lopussa ja sitten jälleen lokakuun alussa. Näiden transiittien vaikutukset luonnollisesti kohdistuvat kaikkiin, joilla on omilla kartoilla tekijöitä johtavissa merkeissä, mutta erityisesti Kauriissa ja Kaloissa. Haasteet voivat liittyä rakenteisiin ja/tai taloudellisiin asioihin.

Jupiteriin liitetään laajentuminen, optimismi ja myös ylilyönnit, kaikki on isoa ja ollaan avuliaita, sekä ymmärtäväisiä.

Peruuttava Jupiter liittyy etuihin, palveluksiin, lahjoihin ja sosiaalisiin tapahtumiin, rahaan, matkusteluun ja onnekkuuteen. Onnenpotkut voivat olla nyt mahdollisia. Kysymys on laajentumisesta, kehityksestä ja kasvusta. Usein Jupiterin peruutuksia ei huomaa, eivätkä ne kovin voimakkaasti tunnu, joten ne on helppoa jopa unohtaa.

Jupiterin peruuttaessa tulee moraaliin, etiikkaan, oikeudenmukaisuuteen ja vakaumuksiin liittyvät asiat uudelleen arvioitaviksi. Ollaanko oikealla tiellä, ja jos ei olla mihin suuntaan tehdään korjausliike. Ovatko seuraamamme periaatteet oikeita? Jotkut voivat etsiä henkistä tukea erilaisista hengellisistä, henkisistä, tai metafyysistä opeista.

Asioita voidaan pohtia hyvinkin syvällisesti ja monelta eri kantilta. Omat periaatteet voidaan kyseenalaistaa, tai vakaumus asettaa epäilyksen alaiseksi. Saatetaan joutua etsimään vahvistusta omille ajatuksille, mutta kun oma ajattelu, vakaumus ja elämänpolku ovat selkeitä, on myös mahdollisuus taloudellisille tilaisuuksille, vaikka näihin ei itse voisi vaikuttaa.

Huolimatta Jupiterin maailmallisesta asenteesta, tämä on hyvää aikaa kaikenlaisille sisäisille pohdinnoille ja itsetutkiskelulle. Jupiter kannustaa tutkimaan, etsimään ja seikkailemaan, joten se saa kaikki toimimaan haluamallaan tavalla.

Jupiter liittyy matkustamiseen ja erityisesti pitkiin, ulkomaanmatkoihin, ja mannertenvälisiin matkoihin, joten sen peruuttaessa myös niissä on usein ongelmia, viivästyksiä tai muutoksia. Nyt tehtävillä matkoilla tulee olla henkilökohtaisesti isompi, henkinen merkitys, eikä vain pelkkä lomailumatka.

Ongelmia saattaa ilmentyä myös kulttuurien välisissä kanssakäymisissä, erilaisia tapoja ei välttämättä ymmärretä tai ne aiheuttavat kahnausta. Erilaiset uskonnolliset vakaumukset voivat myös aiheuttaa ristiriitoja yksilöiden ja/ tai  kulttuurien välillä, jos odotukset ovat kovin erilaisia.

Tämä on hyvää aikaa laajentaa omaa henkistä, emotionaalista ja hengellistä kapasiteettia. Kannattaa ottaa itselle aikaa ja tutustua omaan itseen, antaa itselle mahdollisuus kasvaa. Yksin ei kuitenkaan kannata olla ja murehtia asioita. Itseään ei kannata kohdella vahingollisesti, yrittää tehdä mitään sellaista joka ei ole omaa ja oikein, tai yrittää kehittää itseään vain koska itseään pitää kehittää.  Nyt voi tapahtua uskomattomia asioita, joihin ei kuitenkaan kannata jäädä jumiin, vaan siirtyä aina eteenpäin ja tehdä uusia löytöjä.  

Nyt aloitettavat uudet työsuhteet ovat hyviä ja toimivia, mutta kannattaa varoa kuitenkin ylilyöntejä ja ylisuorittamista. Innostus ja tehokkuus voivat pelottaa paikan vanhat työntekijät, jotka tekevät johtopäätöksensä ennen kuin ehditään edes näyttää todellista potentiaalia.

Nyt on otettava omaa aikaa pohtia omaa elämää ja missä vaiheessa ollaan menossa. Jos Venuksen retro asettaa ihmissuhteet uuteen valoon, tarjoaa Jupiterin retro vielä sen jälkeen mahdollisuuden pohtia valintojamme ja ovatko ne itselle oikeita vai vääriä. Ovatko ihmissuhteet itselle hyviä ja omaa kehitystä tukevia, onko elämä ja mitä tehdään mielekästä, sekä millainen asenne ja näkökulma valitaan maailmaan.

Jos Jupiterin liike Kauriissa on vaatinut runsaasti kärsivällisyyttä, on muutos tulossa vuoden lopulla. Jouluun ehdittäessä pääsee Jupiterkin Vesimieheen.

Tämän jälkeen on käsiteltävänä näistä kevään isoista retroista enää Pluto, joka periaatteessa peruuttaa paikoillaan jo nyt. Siitä enemmän myöhemmin.

Kaikille aurinkoisia päiviä!! Pysykää turvassa ja terveinä!!

Venus peruuttaa Kaksosissa 2020… 5 (2)

Venus lähtee peruuttelemaan jälleen 13.5.2020 ja peruuttelee tästä toukokuun puolesta välistä aina Juhannuksen jälkeiselle viikolle asti. Nyt peruuttamaan lähtiessään Venus on Kaksosen 21° ja peruuttaa aina merkin alkupuolelle 05° saakka. Tätä peruutustaan edeltävällä varjoalueella Venus on kulkenut jo kuukauden verran, se ohitti 05° Kaksosia jo 10.4.2020, ja peruutuksensa jälkeisen varjoalueelta Venus ehtii pois heinäkuun lopussa.

Venus peruuttelee noin 18 kuukauden välein, 6 viikon verran, joten senkään peruutus ei ole aivan tavatonta.

Ja koska Venus ei koskaan ole kovin kaukana Auringosta, peruuttava Venus on mahdollista saada noin joka kahdeksannelle Auringon Paluulle ja siten sen vaikutukset myös koko paluun periodille. Ja luonnollisesti kaikki, joiden Venus on Kaksosten 05-21 asteissa saavat nyt 2- 3 Venus Paluuta.

Edellisen kerran Venus peruutti loka-marraskuussa 2018, joten muistelemalla sen aikaisia tapahtumia, voi saada käsityksen mitä odottaa.

Tavallisesti Venus liitetään kauneuteen, rakkauteen, viehättävyyteen ja vetovoimaan, sekä toisten huomioon ottamiseen, kauniisiin esineisiin ja asioihin, sekä romantiikkaan. Venus edustaa myös ihmissuhteisiin liittyvien kumppanuuksien lisäksi liikekumppanuuksia ja talouteen liittyviä asioita.

Kuten kaikkien peruutusten kohdalla, myös Venuksen peruutus merkitsee erilaisten vastakkainasettelujen ja vertailun aikaan. Asioita katsotaan erilaisesta näkökulmasta ja mm. ihmissuhteet voivat näyttäytyä erilaisena kuin ennen.

Asiat, joita arvostetaan ja joilla on merkitystä tulevat nyt uudelleen arvioitaviksi. On myös mahdollista, että ne asiat joita retron aikaan pidetään hienoina ja mahtavilta, eivät sitä ehkä enää peruutuksen jälkeen olekaan. Asiat voivat näyttää olevan nyt ihanasti ja tuntua hyviltä, mutta jälkeen päin voidaan ihmetellä mitä oikein on ajateltu, tai miksei kukaan estänyt tekemästä tyhmyyttä?

Vakiintuneissa suhteissa voi retron aikaan olla ongelmia, tai aiemmin esiintyneet ongelmat nousta uudelleen pintaan. Nämä asiat ovat sellaisia, jotka nousevat esiin aina uudelleen ja uudelleen, kunnes niihin löytyy ratkaisu. Tämä on hyvää aikaa istua kumppanin kanssa alas keskustelemaan rauhassa selvittämään asioita, ja tämän jälkeen suhde voi taas paremmin.

Usein Venuksen retro on sosiaalisesti hiljaisempaa aikaa, sosiaaliset tapahtumat eivät kiinnosta tai sosiaalisissa tilanteissa ja tapahtumissa oleminen on jotenkin vaivauttavaa tai hankalampaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei sosiaalisia tapahtumia tai juhlia voisi olla.

Astrologisesti tiedostava ei välttämättä halua järjestää häitä tai mennä naimisiin Venuksen peruuttaessa, mutta sinänsä se ei ole sen epäsuotuisampaa kuin muulloinkaan. Kuitenkin esimerkiksi kihloihin meneminen, joka on ”lupaus” ja antaa harkinta aikaa, on enemmän Venus retron teemaan sopivaa. Onko se mitä ajattelit retron aikana sama, mitä ajattelet myöhemmin?

Jos häitä on kuitenkin alettu suunnitella jo kauan ennen Venuksen peruutusta ja molemmat kumppanit ovat tietoisia tulevaisuuden tavoitteista ja yhteisistä odotuksista, sekä arvoista, ei sitoutuminen retron aikaan ole sen epävarmempi sopimus kuin muulloinkaan. Päinvastoin, jos asiat ovat molemmille selvät, sitoutuminen voi olla nyt entistä vahvempi.

Venuksen peruutus on hyvää aikaa syventää kahdenvälisiä suhteita. Usein halutaan olla kahden kesken ja/ tai viettää aikaa itselle tärkeiden, läheisten ihmisten kanssa, sen sijaan että pyörittäisiin isoissa, pinnallisissa sosiaalisissa tapahtumissa. Keskusteluissa kannattaa kuitenkin pyrkiä tasapainoiseen ja vuorovaikutukselliseen ajatustenvaihtoon, jottei tule väärinkäsityksiä ja väärinymmärryksiä.

Ärsytyspisteiden poimimisen sijaan nyt kannattaa kiinnittää huomiota enemmän kaikkiin niihin plussapisteisiin joita toisesta ihmisestä löytyy. Jos elämässä ja ihmissuhteissa on ärsyttäviä asioita, kannattaa huomio kiinnittää siihen mitä halutaan muuttaa ja kehittää, sekä miten sen toivoisi toteutettavan. On mahdollista, että jotkut asiat ovat kasautuneet ajan kanssa, eikä niihin ole jaksettu paneutua. Venuksen peruutus Kaksosissa korostaa keskustelua, tai sen puutetta.

Ihmissuhteissa tunteiden ja läheisyyden osoittaminen on ulkoisia huomion osoittamisia tärkeämpää. Usein Venuksen peruuttaessa sisäiset ominaisuudet ja tarpeet muodostuvat ulkoisia tärkeämmiksi. Suhteissa saattaakin tulla turhautumia, jos suhde ei tunnu vastaavan sisäisiin tarpeisiin, tosin tarpeet saattavat olla nyt tavallista vahvemmat. Muut voivat arvostella ihmissuhteita, koska eivät näe kumppania ja hänen piirteitään samalla tavalla kuin sinä. Nyt voidaan myös määrittää uudelleen ja entistä selkeämmin itselle mitä ihmissuhteilta odotetaan ja vaaditaan.

Erityisesti toisten tukea ja ohjausta elämässään kaipaaville Venuksen retro voi ilmentyä yksinäisyyden, eristyneisyyden tai vaille huomiota jäämisen aikana.

Hankalissa elämäntilanteissa ja ihmissuhteissa elävät voivat nyt löytää voimaa muuttaa elämänsä suuntaa, tai voimaantua tekemään muutoksia elämään.

Asioiden näkeminen toisella tavalla voi ilmentyä myös ulkoisesti. Ulkonäköön liittyviä muutoksia ja uudistuksia kannattaa ehkä miettiä hieman, erityisesti jos ne ovat peruuttamattomia, tai joiden palautuminen kestää kauan.

Kun ulkoiset puitteet ovat rajoittuneet tai rajoitetut, korostuvat sisäiset ja sisällölliset ominaisuudet niin ihmisissä, kuin heidän välisissä suhteissaan. Sisällöllisesti tyhjiksi ja arvottomiksi muuttuneet ihmissuhteet voivat nyt, tai viimeistään tämän peruutuksen jälkeen päättyä, vaikka niistä löytyisi vielä muita etuisuuksia.

Uudet, nyt syntyvät ihmissuhteet voivat tuntua jonkin verran mystisiltä, mutta niissä saattaa olla Venus retron lisää mukana. Suhteet voivat päättyä retron jälkeen tai vakiintua. Ehkä retron aikana löytynyttä uutta ihmissuhdetta ei kuitenkaan haluta kuuluttaa ja esitellä kaikille aivan heti.

On myös mahdollista, että vanhoja ihmissuhteita tulee takaisin elämään. Tai ainakin yrittää tulla. Vanha suola voi janottaa, ja voidaan löytää itsensä miettimästä oliko entinen suhde sittenkään niin huono, mihin se aikoinaan päättyi. Tai nähdään kirkkaammin, miksei entiseen ole paluuta. Aiemmin koettu hämmennys ja epäselvät tilanteet voivat nyt uuden retron aikaan näyttäytyä selkeämmin.

Myös elämänlaatu korostuu taloudellisen tavoitteellisuuden sijaan, kun Venus peruuttaa. Työssä viihtyisyys ja sen mielekkyys korostuvat, työn stressaavuus voi luoda tyytymättömyyttä. Jotta elämä olisi mielekästä ja viihtyisää tulevaisuudessa, voidaan nyt luopua joistain eduista joksikin aikaa. Muuten tämä saattaa olla taloudellisen varovaisuuden aikaa.

Talouden alueella muutokset voivat olla nopeita suuntaan tai toiseen. Tämä voi olla hyvää aikaa kiinnittää huomiota omiin raha-asioihin. Nyt tehtävät hankinnat voivat menettää merkityksensä hyvin pian oston jälkeen, konkreettisesti tai oman arvostuksen puolesta, tai toisin päin nyt saattaa tehdä arvokkaita löytöjä täysin pilkkahintaan.

Helpoimmin tästä Venus retrosta selvinnevät joustavina muuttuvat merkit, eli Kaksoset, Neitsyet, Jousimiehet ja Kalat, jotka ovat yhteydessä itseensä ja tiedostavat muutosten ja säädösten tarpeet. Heidänkin on kuitenkin pidettävä kiinni omista rajoistaan selkeämmin.

Vakaat ja kiinteät merkit, Härät, Leijonat, Skorpionit ja Vesimiehet, voivat ottaa enemmän osumaa, jos eivät ole valmiita muuttumaan ja tekemään muutoksia. Nyt kannattaa olla valmis muuttamaan suunnitelmia joustavammin tarvittaessa.

Kaikille aurinkoisia kevätpäiviä ja antoisaa Venus retroa! Pysykää turvassa ja terveinä!!

Täysikuu 7.5.2020 0 (0)

Tämä ei tällä kertaa liity varsinaisesti astrologiaan, vaan on vain pienoinen ”välipala”…

Pidän kovasti valokuvauksesta ja otan mielelläni kuvia missä kuljenkin, välillä kännykällä ja välillä järkkärillä. Järkkärinä on yleensä käytössä digijärkkäri Canon EOS 600D, vaikka myös filmikamera Cosinakin minulta löytyy. Nyt poikkeusolojen aikaan kuvaaminen on ollut kuitenkin kovin rajoittunutta, kun on liikkuminen ollut vähäistä…

Kuun kuvaaminen on ollut aina yhtä haastavaa, mutta myös antoisaa… Täysikuu on valtavan valovoimainen ja kirkas, sekä helposti ”palaa” kirkkaaksi, joten käsinvalottaminen ja asetusten löytäminen on edelleen yhtä tuskaa järjestelmäkameralla. Ja vasta eilen luin netistä ohjeen, ettei Kuuta tulisi kuvatakaan täydenkuun aikaan, vaan vähän ennen tai jälkeen.

Eilen illalla kävin hetken kokeilemassa kuvaamista jälleen pitkästä aikaa ja yhdessä ihmeteltiin Kuuta pihajäniksen kanssa…

Tässä kuitenkin kaikille pieni vinkki kuinka Kuun kuvaaminen onnistuu, vaikka silmät kiinni. Otetaan kuva, jossa Kuu on pieni pollukka kuvassa, mutta kuitenkin kohtuullisen tarkka, ja rajataan se isommaksi – tarvittaessa voi vähän lisätä kontrastia – ja kuva on valmis. Esimerkkikuvaan tuli vahingossa puunlatvasta pieni risu, joka näyttää kuin signeeraukselta.

Oikein leppoisaa viikonloppua kaikille! Pitäkää huoli toisistanne ja pysykää terveinä!

Saturnus Retro Vesimiehestä Kauriiseen ja takaisin…. 0 (0)

Taivaankappaleiden peruutuksia tapahtuu toistuvasti ja säännöllisen epäsäännöllisesti. Tällöin Maan ja peruuttavan taivaankappaleen kiertoradat ja niiden tasot ovat suhteessa toisiinsa, sekä Aurinkoon, sellaisissa kulmissa että meistä käsin taivaankappale näyttää kulkevan taaksepäin. Kysymys on kuitenkin vain näennäisestä liikkeestä.

Kaikki taivaankappaleiden peruutukset jaotellaan yleensä kolmeen osaan; ensin taivaankappale siirtyy sille alueelle, jolle taivaankappale tulee lopulta peruuttamaan, eli varjoalue ennen peruutusta, sitten varsinaisen peruutuksen aika alkaen retron alkuasteelta pysähtymisen asteelle, ja kääntymisen jälkeen peruutuksen jälkeinen varjoalue, jolloin taivaankappale kulkee jälleen eteenpäin, kunnes pääsee jälleen sille asteelle jolta peruutukseen lähdettiin.

Saturnus on hidas ja kaukana liikkuva taivaankappale, joka peruuttaa joka vuosi ja on peruuttamassa yli puolet ajastamme, joten useilla voi olla syntymäkartoillaan peruuttava tai pysähtynyt Saturnus.

Saturnus lähtee tänä vuonna peruuttamaan 11.5.2020 Vesimiehen 01° ja peruuttaa 29.9.2020 ja Kauriin 25° saakka.

Tällä hetkellä Saturnus on kulkenut oman tulevaa peruutustansa edeltävällä varjoalueella pitkään, sillä jo 3.2.2020 Saturnus ohitti Kauriin 25° 21’, joka on peruutuksen pääteaste  ja lopullisesti Saturnus ohittaa tämän peruutuksensa alkupisteen Vesimiehen 01° 57’ uudelleen vasta 3.1.2021.

Yleensä käytän näissä kirjoituksissa vain astelukuja, mutta hidasta etenemistä selventääkseni olen nyt laittanut myös kaariminuutit asteiden perään.

Saturnus peruutti viime vuonna (2019) Kauriissa neljä kuukautta, huhtikuun lopusta aina syyskuun alkuun asti, joten kurkistamalla taaksepäin voi saada viitteitä siitä millaisista asioista tälläkin kertaa Kauriissa voi olla kysymys.

Nyt Saturnus aloittaa peruutuksensa Vesimiehestä, mutta palaa takaisin Kauriiseen heinäkuun alussa, ja johtuen hitaasta vauhdistaan etenemisensä aloitettuaan se ehtii palata takaisin Vesimieheen vasta tämän vuoden joulukuun loppupuolella.

Vuoden kuluttua toukokuusta 2021 alkaen Saturnus peruuttaa jälleen kesän aikaan, mutta sillä kertaa pysyen Vesimiehen merkin sisäpuolella, joten asiat joita nyt koetaan touko-kesäkuun Vesimiehen peruutuksen aikaan voivat antaa osviittaa siitä mitä on vuoden kuluttua saattaa olla odotettavissa.

Ulompien, hitaiden, taivaankappaleiden peruutukset koskettavat isoja joukkoja yleisellä tasolla, ovat sellaisina yleensä vähemmän henkilökohtaisia ja sellaisina vähemmän äärimmäisiä reaktioita aiheuttavia. Aivan kuten hitaiden taivaankappaleiden transiititkin merkeissä, nämä peruutukset kestävät kauan ja toimivat samaan tapaan kollektiivisesti isoille joukoille.

Peruutukset (retrograde) koetaan yleensä usein haasteellisina ajanjaksoina, jotka aiheuttavat häiriöitä ja toimimattomuutta tavalla tai toisella. Nämä häiritsevät ja rutiineja tai tapoja rikkovat ajanjaksot voivat olla myös uudistavia ja puhdistavia. Usein myös tieto, että peruutuksen aika on rajallinen ja retrot ohimeneviä, voivat helpottaa niiden kestämistä ja kohtaamista.

Samaan tapaan kuin peruutukset ovat näennäisiä ja liittyvät taivaankappaleiden kiertoratoihin ja niiden asemiin suhteessa Maahan ja Aurinkoon, myös asennoituminen niihin riippuu näkökulmasta.

Saturnus hallitsee rajoja, rajoituksia, velvollisuutta, vastuuta, rakenteita, viranomaisia, kurinalaisuutta, järjestystä, pitkäntähtäimen suunnitelmia ja aikaa.

Peruutuksensa aikana Saturnus saattaa toimia hyvin poikkeuksellisesti, liittyen sääntöihin ja takarajoihin. Saturnus liittyy sosiaalisiin odotuksiin ja normeihin, joten peruutuksensa aikaan moraaliin liittyvät asiat ja ongelmat voivat nousta pintaan. Mitä saa ja ei saa tehdä, haluta ja tarvita? Nämä edellämainitut asiat voivat nousta esiin yhä uudelleen ja niitä voidaan pohtia, testata ja jopa kyseenalaistaa.

Perinteisesti, ennen Uranuksen löytymistä, Saturnus on hallinnut sekä Kaurista että Vesimiehen merkkiä. Modernissa astrologiassa Vesimiestä hallitsee Uranus.

Kovin pitkälle Saturnus ei nytkään Vesimiehen puolella ehtinyt edetäkään, kunnes nyt palaa takaisin omaan merkkiinsä Kauriiseen.

Peruuttava Saturnus nostaa esiin ja korostaa vastuuta ja velvollisuuksia, tai toimintaa viranomaisten kanssa. Rajoitukset, viivästymiset tai esteet ovat myös mahdollisia, usein viranomaisten tai päättävien tahojen puolesta.

Usein Saturnuksen peruutus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa edistymistä ja ajan kulumista tai oikeammin, olemmeko hukanneet aikaa vai käyttäneet sitä hyvin. Mitä on opittu ja onko mitään opittu? Millä alueilla on kohdattu esteitä ja kuinka ne on ylitetty, vai onko edes yritetty?

Nyt voidaan myös tarkastella ja kysyä, ehkä jopa kyseenalaistaa, mitä on edellisen retron jälkeen tehty ja mihin tavoitteisiin päästy?

Koska Saturnus on hyvin tavoitekeskeinen energioiltaan, se paitsi vaatii onnistumaan, myös kannustaa yrittämään yhä kovemmin, koska epäonnistuminen ei tule kysymykseen. Nyt ei ole oikea aika alkaa pelleillä tai jättää asioita kesken. On keskityttävä siihen mitä voidaan ja pystytään tekemään, sen sijaan että tuskailtaisiin jatkuvasti eteen tulevia esteitä. Samoin on nyt otettava opiksi niistä asioista, joita Saturnus haluaa opettaa.

Saturnuksen peruuttaessa takaisin Kauriiseen on kohdattava niitä asioita, joita on jo aiemmin nähty, tehty ja koettu.

Kuten tuolla alussa jo todettiin, kaikkien peruutusten suhteen ajankohdat, jolloin taivaankappaleet kulkevat peruutuksensa varjoalueillaan ennen ja jälkeen ovat merkityksellisiä jaksoja retroille. Mutta aiemmin kuvattujen kahden varjoalueen ja varsinaisen peruutuksen lisäksi tämä Saturnuksen retro voidaan merkkiylitysten myötä jakaa useampaan kuin kolmeen vaiheeseen.

1) Tämän retronsa viimeiselle asteelle, eli varjoalueensa alkuun, 25° Kaurista, Saturnus saapui tämän vuoden helmikuun alussa ja kulki eteenpäin kohti merkin loppua vakaasti siirtyen Kauriista Vesimiehen 0° maaliskuun 22./ 23. päivä 2020. Tämä ensimmäinen jakso, Kauriin varjoalue, jonka asioita kannattaa tarkastella on siis 3.2.-23.3.2020 välinen aika.

2) Vesimiehessä Saturnus ehtii kulkea eteenpäin nyt reilun 7 viikkoa 23.3.-11.5.2020 välisen ajan. Mitä olemme tehneet, nähneet ja kokeneet tämän ajanjakson aikana, voivat korostua ja todennäköisesti nousta uudelleen esiin nyt tulevalla 11.5- 1.7.2020 aikavälillä.

3) Uuden Kauris retron aika alkaa sitten jälleen heinäkuussa ja peruutusta Kauriissa jatkuu sitten aina syyskuun loppuun asti, eli kolmisen kuukautta. Tämän kolmen kuukauden aikana voivat tulla uudelleen eteen kaikki helmi-maaliskuussa tehdyt valinnat ja päätökset. On tarkasteltava asioita ja mahdollisesti otettava uudelleen kantaa tai vastuuta. Ehkä rajoituksia ja vastuuta toiminnasta omasta tahdosta tai ulkopuolelta. Asiat voivat olla hyvinkin pysähtyneitä tai tuntua jumiutuneilta. Toisaalta moniin asioihin voidaan nyt tarttua hyvinkin tarmokkaasti ja saada keväällä kesken jääneitä asioita valmiiksi ja päätökseen.

4) Lokakuussa Saturnus päättää peruutuksensa Kauriissa ja kääntää suuntansa jälleen eteenpäin. Alkaa peruutuksen jälkeinen varjoalue, jolla Saturnus kulkee Kauriissa aina lokakuun alusta 17.12.2020 asti. Tällöin jälleen esillä ovat samat asiat kuin helmi-maaliskuussa, ja heinä-syyskuussa. Nyt suunta on kuitenkin jälleen eteenpäin kulkeva ja ilma voi olla vapaampaa hengittää, asiat edistynevät vakaasti.

5) Peruutuksensa jälkeisellä varjoalueella kun Saturnus pääsee jälleen Vesimieheen tuolloin joulukuun puolenvälin tienoilla, jälleen ilmapiiri ja asenne muuttuvat. Vesimieheen siirtyminen voi luoda uudenlaisia näkemyksiä, erilaisia oivalluksia ja keksintöjä.

Lisäksi huomio kannattaa kiinnittää Saturnuksen pysähdyksen aikoihin. Nyt toukokuussa Saturnus seisahtuu pari päivää ennen peruutustaan 9.5.2020 ja on pari päivää seisahtunut, peruutus aktivoituu kaariminuuteissa konkreettisesti 15.5.2020.

Peruutuksen loppupuolella Saturnus puolestaan seisahtaa jälleen 26.9.2020 ja lähtee sen jälkeen etenemään kaariminuuteissa 4.10.2020.

Koska Saturnuksen kulku on näin hidasta ja kestää kauan, sitä kutsutaan kollektiiviseksi taivaankappaleeksi. Monilla miljoonilla samoihin aikoihin syntyneillä ihmisillä Saturnus on samoissa merkeissä ja jopa asteissa ympäri maailmaa. Vaihtelua tulee vain kun karttoja tarkastellaan huonejärjestelmien kautta.

Omalla kartalla kannattaa tarkastella Saturnuksen sijaintia ja liikettä peruutuksen aikana oman syntymäkartan (radix/ natal) huoneissa eli elämänalueilla ja suhteessa kulloinkin voimassa olevaan paluukarttaan. Auringon, Kuun, Merkuriuksen, Venuksen tai Marsin paluilla Saturnuksen peruuttava transiitti voi antaa uusia oivalluksia tarkasteltaessa niitä yhdessä syntymäkartan kanssa.

Oikein valoisaa kevään jatkoa! Pysykää turvassa ja terveinä!!

Yläsolmu Kaksosiin ja Alasolmu Jousimieheen 5.5.2020 0 (0)

Solmut vaihtavat merkkiä!

Kirjoitin 27.4.2020 tämän kevään tulevista astrotaivaan tapahtumista ja lupailin tarkempaa perehtymistä aiheisiin myöhemmin. Nyt ensimmäisenä on edessä Kuunsolmujen merkkivaihdos.

Kuunsolmut ovat Maan ja Kuun kiertoratojen leikkauspisteet, jotka sijaitsevat siten aina lähellä Pimennysten kohtia. Energiset, laskennalliset kohdat taivaalla.

Länsimaisessa astrologiassa Solmuja tarkastellaan tavallisesti vain syntymäkartan kautta, siten että Yläsolmu edustaa tämän elämän tavoitteita ja Alasolmu edellisten elämien osaamista ja tuttuja asioita. Solmuihin yhdistetään usein myös Karma. Edellisen elämän keskenjääneet oppiläksyt liittyvät Alasolmuun ja sen myötä myös Karma.

Kuluneet 18 kuukautta Kuunsolmut ovat kulkeneet Ravun ja Kauriin merkeissä, mutta vaihtavat tulevana tiistaina 5.5.2020 Kaksosen ja Jousimiehen merkkeihin. Kuunsolmut kulkevat aina peruuttaen merkistä toiseen. Keskimääräiset Kuunsolmut (Mean Node) kulkevat jatkuvasti takaperoisesti, kun puolestaan todelliset Kuunsolmut (True Node) pysähtelevät ajoittain ja näyttävät kulkevan enemmän luikerrellen ja edestakaisin, kuitenkin peruuttaen myötäpäivään.

Mitä tapahtuu ja mikä muuttuu?

Yläsolmu on nyt kulkenut Ravussa, jolloin huomio on suuntautunut sisäänpäin, mukavuuteen, turvallisuuteen, kotiin ja perheeseen. Ja Alasolmu puolestaan on ollut Kauriissa, johon liittyvät rakenteet, järjestys, normit, säädökset, puurtaminen ja onnistumisen pakko.

Suuntautuneisuus on siis ollut rakenteista kohti turvallisuutta ja omia henkilökohtaisia tarpeita. Työ, ura ja julkisuus, tasapainottelussa kodin, perheen ja henkilökohtaisen turvallisuuden kanssa. On kyseenalaistettu rakenteita ja normeja.

Nyt on kuitenkin muutoksen aika, 5.5.2020 Yläsolmun siirtyessä Kaksosiin ja Alasolmun Jousimieheen, seuraavien 18 kuukauden ajaksi. Perspektiiviä tulevaan voi saada katsahtamalla menneeseen, sillä edellisen kerran Yläsolmu oli Kaksosissa ja Alasolmu Jousimiehessä 10/2001 – 04/2003. Toisin päin Solmut kulkivat 9 vuotta sitten, 03/2011 – 08/2012. Solmujen kalenteriin pääsee tästä.

Heille keillä on omat Solmut Kaksosissa ja Jousimiehessä on edessä joko Solmujen paluu (n. 18-19 vuoden välein) tai puolitus eli oppositio (n.8-9 vuoden välein).

Ilmapiirissä on tapahtumassa muutos…

On selvää, että Alasolmun siirtyminen pois Kauriista vähentää samalla myös pitkään jatkunutta painetta tuossa merkissä. Solmujen siirtymän jälkeen Kauriiseen jäävät vielä Jupiter ja Pluto, ja Saturnuskin peruuttaa sinne takaisin vähän myöhemmin hetkeksi.

Solmuja tarkasteltaessa on ymmärrettävä niiden olevan Akseli ja molempien päiden merkityksellisiä.

Kaksonen / Jousimies polariteetti edustaa tietoa, tiedonhankintaa ja oppimista.

Kaksosen painopiste on nopeassa ja nokkelassa ajattelussa, sekä tiedon etsinnässä. Nopeat lyhyet matkat, välitön lähiympäristö ja sosiaalinen aktiivisuus ovat Kaksosen asioita. Jos Rapu vetäytyi kodin seinien sisälle poteroonsa, Kaksonen avaa oven ja astuu ulos.

Yläsolmu viihtyy oikein hyvin Kaksosissa ja samoin tekee myös Alasolmu Jousimiehessä. Tämä on muutoksen aikaa.

Jousimiehen (jota hallitsee Jupiter) tiedon hankinta muistuttaa Kaksosta, mutta menee astetta pidemmälle.

Kaksonen on uteliaisuus ja tiedon etsintä, kiinnostuminen asioista. Jousimies on puolestaan tiedon omaksumista osaksi omaa ajattelua ja vakaumuksia. Tässä muuttuvassa tilanteessa huomiomme kiinnittää Kaksosen elohopean (Merkurius/ Mercury) nopea ja vilkas liikehdintä. Seuraavien 18 kuukauden aikana tulee tapahtumaan paljon, paljon alkaa ja loppuu, kokeillaan, muuttuu ja uudistuu.

Painopiste toiminnassa ja myös ajattelussa on nopea, kokeileva ja monet vakiintuneet ajattelumallit voivat nyt romuttua, kun kokemamme todellisuus on muuttumassa. Asiat eivät tule pysymään ennallaan, nyt on aika muuttaa ja muuttua.

Kun Jousimieheen liittyvät isot kuviot, ulkomaat ja maailmallisuus, suuntaa Kaksonen huomion naapureihin ja lähiympäristöön. Kaukomatkojen sijaan lyhyet kotimaan kohteet saattavat nyt tuntua kutsuvammilta. Omat lähimetsät, mökit ja kansallispuistot ovat jo nyt vetäneet ihmisiä puoleensa näinä poikkeuksellisina aikoina.

Solmujen siirtymän jälkeen myös tulevat Pimennykset sijoittuvat Kaksosiin ja Jousimieheen. Ja ensimmäinen on Kuunpimennys illalla meidän aikaamme 5.6.2020 Jousimiehessä. Yhteensä Kaksosten/ Jousimiehen pimennyksiä tulee 6. Pimennysten ajat ja merkit löytyvät täältä.

Luonnollisesti omalla kartalla kannattaa seurata Solmujen etenemistä oman syntymäkartan huoneissa ja tekevätkö ne tai tulevat pimennykset aspekteja oman kartan tekijöihin.

Valoisaa ja toiveikasta kevättä kaikille! Pysykää kotona, turvassa ja terveinä!!

Kevään ja kesän 2020 peruutuksista… 0 (0)

Kevään ja kesän 2020 teemoista…

Pandemiasta huolimatta kevät etenee ja sen myötä edessä onkin astrologisesti aika mielenkiintoinen ajanjakso. Ei riitä, että tapahtumia on kesän ajalta peruutettu, kun myös taivaankappaleet lähtevät joukolla peruuttaman samanaikaisesti.

Taivaalla peruuttaa toukokuussa samanaikaisesti 3 taivaankappaletta, kesäkuun alussa on 4 yhtäaikaista retroa ja lopussa peräti 6 peruutusta samaan aikaan. Sinänsä runsaat taivaankappaleiden samanaikaiset peruutukset eivät ole harvinaisia, niitä sattuu ajoittain, mutta nyt on kyllä todella ruuhkaa.

Tässä bloggauksessa nyt vain yleinen katsaus tuleviin taivaantapahtumiin.

Ensimmäisenä toukokuun alussa, 5.5.2020, Kuunsolmut (Nodes) vaihtavat jälleen merkkiä ja yleinen ilmapiiri muuttuu, kun Solmut siirtyvät Rapu/Kauris akselilta Kaksoset/ Jousimies teemoihin parin seuraavan vuoden ajaksi. Alasolmun siirytyminen pois Kauriin merkistä vähentänee jonkin verran painetta tuon merkin alueelta.

Saturnus on tällä hetkellä Vesimiehen 01° jo oman retronsa alkuasteella, eli varjoalueella, kulkien hyvin hitaalla ja lähtee peruuttamaan 11.5.2020 retroillen sitten koko kesän aina 29.9.2020 ja Kauriin 25° saakka.

Venus on tällä hetkellä Kaksosten 17° ja myös tulevan peruutuksensa varjoalueella. Peruuttamaan Venus lähtee 13.5.2020 ja retroilee sitten Juhannukselle 25.6.2020 ja Kaksosen 05° asti.

Jupiter on nyt Kauriin 26° ja lähestymässä oman retronsa varjoaluetta. Jupiter lähtee peruuttamaan heti Venuksen perään, 14.5.2020  27° Kauriista  ja peruuttaa myös koko kesän aina 13.9.2020 ja 17° Kaurista asti. Retronsa varjoalueelle Jupiter tulee ensi viikonloppuna 3.5.2020.

Pluto on tällä hetkellä jo pysähdyksissä Kauriin 24° ja lähtee sieltä peruuttamaan 25.5.2020 alkaen. Pluton hidas liike takaperin setää aina 22° Kaurista ja 4.10.2020 asti. Pluto on kaukana ja parin asteen liike kestää monta kuukautta.

Seuraava Merkuriuksen peruutus on jälleen kesällä ja Ravun merkissä. Omat edellisen Merkuriuksen Rapu-retron muistot eivät ole oikein mukavat, joten tähän kannattanee varautua jo hyvissä ajoin varmuuskopioin jne. Merkurius peruuttaa 18° Rapua alkaen 18.6-12.7.2020, päätyen 05° Rapuun. Peruutuksensa varjoalueelle Merkurius saapuu jo 2.6.2020.

Neptunuksen retro on vuorossa sitten Juhannuksen tienoilla 20° Kaloja ja 23.6.2020 alkaen ja kestää 29.11.2020 ja Kalojen 18° asti. Aivan kuten Plutonkin kohdalla Neptunuksen liike on todella hidasta, ja Neptunus onkin jo nyt oman retronsa asteella, eli myös varjoalueelle siirtymässä.

Chiron puolestaan on tällä hetkellä 07° Oinasta ja tulevan retronsa varjoalueella myös. Chiron aloittaa peruutuksensa vasta 11.7.2020 09° Oinasta ja retroilee melkein koko loppuvuoden, aina 04° Oinasta ja 15.12.2020 asti.

Todellisuudessahan yksikään taivaankappale ei peruuta, vaan liike on näennäisesti taaksepäin kulkevaa, kun taivaankappaleiden sijainteja tarkastellaan täältä Maan näkökulmasta suhteessa niiden kiertorataan Auringon ympäri.

Taivaankappaleiden peruutukset (retrograde) muuttavat niiden luonteen ja energian erilaiseksi, kuin silloin jos ne ovat etenevässä liikkeessä, ja tällä voi olla vaikutuksensa kunkin omalla kohdalla riippuen millä elämänalueella (oman kartan huoneessa) nuo peruutukset kulloinkin tapahtuvat.

Tällä hetkellä monet taivaankappaleet kulkevat jo omien peruutustensa varjoalueilla, eli liikkuvat niillä asteilla eteenpäin, joille tulevat myöhemmin peruutustensa aikana palaamaan. Nyt onkin mahdollista nähdä ja kokea asioiden ja tapahtumien alkusoittoja, joiden kanssa tullaan olemaan tekemisissä vielä myöhemmin pariinkin kertaan, ensin peruutuksen aikaan ja vielä uudelleen taivaankappaleen kulkiessa jälleen eteenpäin ja palatessa peruutuksensa lähtöasteelle.

Näistä teemoista ja muutoksista myöhemmin lisää ja tarkemmin.

Kaikille valoisaa ja aurinkoista kevään jatkoa.

Pysykää kotona, turvassa ja terveinä!!

Uusi Kuu Härässä 0 (0)

Mitä toivoa Uudelta Kuulta Härässä… ?

Keväinen Uusi Kuu syntyy jälleen 23.4.2020 aamuyöllä kello 04.25.

Härkä hallitsee keräämistä ja kartuttamista erityisesti rahan, materiaalisen mukavuuden, omistusten ja varallisuuden. Nyt kannattaakin toivoa saavuttavansa taloudellista itsenäisyyttä, rahaa, hyviä kauppoja jne.

Taloudellisen ja maallisen lisäksi Härkä hallitsee myös fyysisyyttä, kuten aistillisuus, korostunutta käsinkosketeltavaa nautintoa, hierontaa, fyysistä lohtua, tuoksuja ja makuja. Ja nyt onkin hyvä aika toivoa nautinnollista, helppoa ja hyvää sensuaalisuutta elämään, säännöllistä hierontaa kumppanilta ,että löytäisi elämään nautintoa tuoksuista ja mauista tai että parisuhteessa kumpikin alkaisi nauttia toistensa kehoista kokonaisesti.

Härkä hallitsee myös nautintoa elämisestä Maassa, sisältäen kiitollisuuden, arvostuksen, fyysiset mielihyvät, hyvän suhteen luontoon, tyytyväisyyden ja täyttymyksen. Jos on tarvetta löytää elämään jotain näistä voi toivoa esimerkiksi seuraavalla tavalla: ”Haluan nauttia ja arvostaa elämääni.”

Lisäksi Härkä hallitsee myös rakentamista, kuten vakaita perustuksia, sinnikkyyttä, etenemistä askel askeleelta, perusteellisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Jos vain on tavoitteita ja niihin vielä matkaa, nyt on hyvä aika toivoa sinnikkyyttä tavoitteeseen pääsemisessä.

Härkä hallitsee myös luotettavuutta, kärsivällisyyttä, käyttövarmuutta, uskottavuutta, lujuutta ja sinnikkyyttä. Näitäkin voi nyt pyytää lisää elämään, jos on tarvetta. 

Lisäksi Härän hallitsemiin asioihin kuuluvat myös oman arvon tunto, omien tarpeiden tiedostaminen, sopivien rajojen asettaminen, vahvat arvot, päättäväisyys, itsensä hyväksyminen , joten näitäkin voisi elämään toivoa nyt lisää.

Negatiivisista asioista Härkä hallitsee jääräpäisyyttä, kiintymystä, haluttomuutta muuttua, omistushalua, jäykkiä mielipiteitä ja kitkaa. Jos on tarve päästä jostain näistä eroon, tai jotain näistä tarvitsee lisää on nyt hyvä aika toivoa sitä. 

Terveyteen liittyvissä kysymyksissä Härkä hallitsee yskää, kurkkua, ihoa ja kaulaa, kilpirauhasta, ääntä ja äänihuulia ja nyt onkin hyvä aika toivoa täydellistä paranemista näillä alueilla.

Lähteenä kirjoituksessa on käytetty Jan Spillerin opusta ”New Moon Astrology”.

Oikein Antoisaa Uuden Kuun aikaa kaikille!! Pysykää turvassa ja terveinä!

Tämän hetken teemoja…. 0 (0)

Saturnus ja Mars Vesimieheen..

Nämä poikkeukselliset ajat ovat saaneet monet astrologit tarkastelemaan tulevaisuutta ja viruksen etenemistä astrologisesta näkökulmasta monelta eri kantilta. Itse en ole niin perehtynyt virologiaan tai medic-astrologiaan riittävästi, jotta koronan tai pandemian etenemistä osaisin astrologian avulla tulkita tai ennakoida.

Sen sijaan taivaalla tapahtuvia muutoksia, ingressejä, merkinvaihdoksia ym. voidaan kyllä tarkastella yleisen ilmapiirin ja trendien muutosten näkökulmasta.

Reilu viikko sitten 22.3.2020 aamulla, kello 05.58 meidän aikaamme, Saturnus otti etäisyyttä Kauriin stelliumiin ja teki tämän vuoden ensimmäisen ingressinsä Vesimieheen. Ja tuolloin saattoi huomata energioissa muutoksen.

Saturnus hallitsee rakenteita, Kaurista, ja todellisuuden monenlaisia rajoituksia.

Vesimiehen symbolissa vedenkantaja kaataa ruukustaan vettä, pyrkien näin sammuttamaan toisten tiedonjanoa ja lisäämään henkistä yhteyttä toisten välillä. Vesimiehen merkkiin liitetään kaikenlainen edistyksellisyys, ”go where no man has gone before” – pioneerinen ajattelu, lääketieteelliset tutkimukset, uudet ja vanhat keksinnöt, sekä poikkeuksellinen ajattelu.

Vesimiehen merkkiin liittyy kaikenlainen yhteistyö, yhdessä toiminta, järjestöt ja samoin ajattelevien ihmisten työskentely ja toiminta yhdessä. Vesimies on hyvin sosiaalinen, itsenäinen ja vapaudenhaluinen merkki, johon yhdistetään myös verkostot ja verkostoituminen.

Saturnukseen puolestaan liittyvät esteet, estot ja rajoitukset, voivat aiheuttaa esteitä ystävyyssuhteisiin tai niiden luomiseen, toimintaan ja yhdessä olemiseen. Toisaalta kuitenkin ollaan konstailematta rehellisesti juuri sitä mitä ollaan, asiat sanotaan kuin ne ovat ja siihen on tyytyminen. Vesimies on Kauriin semisekstiili merkki ja Saturnus on Vesimiehen toissijainen hallitsija (co ruler).

Saturnus Vesimiehessä korostaa ja vahvistaa merkin erikoisuutta ja erityislaatuisuutta – tällä hetkellä meidän aikamme poikkeuksellisuutta. Ollaan todellisuuden tilanteessa, jossa ei ole aiemmin oltu.

Saturnus on viisas opettaja, ja nyt ovat korostuneet erilaiset, poikkeukselliset tavat opettaa ja opiskella.  Etäopetus/ etäopiskelu ovat nyt arkipäivää meille kaikille, ja kaikenlaiset kurssit, oppitunnit ja opetus ovat nyt siirtyneet verkkoon erilaisissa muodoissa. Opiskelu on erilaista, kun lähikontaktit puuttuvat. Koteihinsa toisiinsa eristäytyneet ihmiset ovat itsenäisesti ideoineet erilaisia ryhmävideopuheluita korvatakseen puuttuvia kontakteja.

Saturnus Vesimiehessä luo skeptisen asenteen, sekä objektiivisen ja tieteellisen näkökulman asioihin. Vaikka ystävyyssuhteita pidetään arvossa ja ollaan luotettavia ystäviä, voidaan myös kokea estyneisyyttä läheisyyden kokemuksessa.

Liikkumisen rajoittuminen ja sosiaalinen vetäytyminen ovat pakottaneet jo nyt parissa viikossa yhteiskunnan rakenteita (Saturnusta) luomaan uudenlaisia toimintamalleja. Kun kaupoissa käyntiä suositellaan rajoitettaviksi (Saturnus), ovat netissä tapahtuvat ostokset ja niiden kotiinkuljetus lisääntyneet näinä poikkeuksellisina aikoina todella paljon (Vesimies).

Vaikka Vesimies on irrottelun aluetta, Saturnus täällä estää uusien asioiden toteuttamista, ja uusia sosiaalisia tilanteita. Ryhmät, ihmisjoukot, verkostot ja verkostoissa toiminta voidaan kokea epäluotettavaksi ja pelottavaksikin. Nyt ei haluta ottaa riskejä, vaan toimia kohtuuden rajoissa. Ystäviin ja läheisiin suhteisiin suhtaudutaan vakavasti, suojelleen ja lojaalisti toimien.

Tulevaisuuden unelmat ja tavoitteet, ovat nyt toistaiseksi ”jäissä”, eikä luoteta yhtään mihinkään, mikä ei ole varmaa. Läheisten suhteiden lisäksi nyt valikoidaan myös tarkoin tavoitteet ja mihin energiaa tullaan panostamaan.

Eristyneisyyden ja syrjäytymisen välinen raja voi olla hiuksen hieno.

Tällä Vesimiehen alueella Saturnus tulee kulkemaan kolmen (3) vuoden ajan, käväisten kuitenkin vielä Kauriin lopussa. Saturnuksen peruutus alkaa 11.5.2020 Vesimiehen 01° ja jatkuu Kauriin 25°, sekä 29.9.2020 asti. Kauriiseen Saturnus peruuttaa siis 2.7.2020 ja tekee paluunsa takaisin Vesimieheen 17.12.2020.

Kesällä Kauriissa peruuttavat yhtä aikaa Jupiter, Saturnus ja Pluto, joten saamme tätä kimppaa koko vuoden. Vuoden lopulla, Saturnus ja Jupiter ottavat Plutoon etäisyyttä siirtyen yhdessä Vesimiehen alkuun.

Toinen Vesimieheen siirtyjä on Mars, joka eilen illalla, 21.43 teki oman ingressinsä Vesimieheen. Vesimiehessä Mars on yllättävä ja tarjoaa omalaatuisia näkemyksiä asioista. Vapaus on tärkeää ja tietoisuus omasta arvosta, asemasta ja tilasta. Aktiivisena taivaankappaleena Mars voi toimia hyvinkin kapinallisesti ja vaatia runsaasti tilaa toimia. Mars ei ole ennakoitavissa ja toimii kapinallisesti. Mikään ei ole välttämättä ”normaalia”, kun Mars kulkee Vesimiehessä.

Tämä transiitti korostaa älyllistä ja henkistä toimintaa. Projekteissa voi olla nopeutta, sattumanvaraisuutta, umpimähkäisyyttä, kekseliäisyyttä, kokeilevuutta, sekä nokkeluutta. Asiat haluttanee tehdä omalla tavalla. Tahtotila ja tekemisen meininki on vahva.

Halukkuus toimia yhdistettynä nokkeluuden, kekseliäisyyden ja älykkyyden kanssa on vahva luova paketti. Se mitä halutaan tai miten asioita tehdään, ei välttämättä ole kuitenkaan selkeää.

Koska Vesimies on suhteellisen paljon vapautta rakastava merkki, antaa Mars täällä toisten myös olla. Oma ja toisten yksilöllisyys, itsenäisyys ja vapaus korostuvat. Annetaan tilaa olla ja hengittää, pidetään sosiaalinen etäisyys.

Vesimiehessä Mars on uudistava – luovalla tavalla toimintaa ja  oman agendan toteuttamista erilailla. Uusille, poikkeuksellisilla tavoilla toiminta tässä parasta.

Ingressinsä aikaan Mars on nyt siis yhtymässä Saturnukseen Vesimiehen 0° .

Tämä transiittiaspekti on nopea ja suhteellisen tavallinen, kohtaavathan Mars ja Saturnus lukuisia kertoja toisensa kierrostensa aikana. Mars kiertää kierroksensa n. 2 vuoden aikana ja Saturnus 28-30 vuoden aikana. Mutta tämän vahvan ja pysähtyneen tilanteen, sekä Kauriin painottuneisuuden vuoksi tämä voi tuntua nyt erityisen vahvasti.

Marsin ja Saturnuksen kohdatessa on odotettavissa yleensä turhautumista johtuen esteistä, hitaudesta, suunnitelmien peruuntumisista ja viivästymistä. Rajoituksia ja säilyttämistä. Positiivisesti elämä voi olla järjestäytyneempää. Turhat ja ylimääräiset asiat jäävät pois, ja pystytään keskittymään olennaiseen ja suunnata energia keskittyneesti tiettyyn kohteeseen ja asiaan.

Juuri nyt kaikilla kartoilla kaikkien merkkien alut ovat aktivoituneet tämän transiitin myötä. Joten jos omalta kartalta löytyy tekijöitä alkuasteilta, tämä aika voi tuntua hyvinkin henkilökohtaisella tasolla.

Elämme nyt sellaista aikaa, jolloin ulkoapäin tulevat ja jopa maailmanlaajuiset vaikutteet ja rajoitukset ovat tulleet osaksi elämäämme ja arkitodellisuuttamme. Vesimies edustaa yhteisöllisyyttä ja humanitaarisuutta, ja olemme nyt kaikki samassa veneessä. Keskustelemme globaalisti internetissä, videopuheluissa ja sosiaalisessa mediassa toistemme kanssa, kysellen kuulumisia ja vointia – pysytellen omissa oloissamme, omassa tilassamme.

Kaikki toivovat poikkeustilanteeseemme nopeaa ja selkeää ratkaisua, mutta tulevaisuus on tuntematon ja poikkeuksellisten olosuhteitten kestoa on vaikea määritellä.

Aktiivisimmillaan tämä Marsin ja Saturnuksen transiitti on nyt, mutta Mars liikkuu todella nopeasti ja viivähtää Vesimiehessä nyt noin 6 viikkoa. Toukokuun 14. päivä 2020 Mars on jo Kalojen 01° ja tekee sieltä semisekstiilin peruuttamaan lähteneeseen Saturnukseen Vesimiehessä. Tämä transiitti voi merkitä vaikeita aikoja, sekä kovaa ja ikävää työtä. Nyt tarvitaan vastuunottoa ja uhrauksia, sekä sinnikkyyttä jatkaa kohti menestystä, terveyttä ja tasapainoista elämää. Edelleen huomioiden erityisesti kaikki me, joilla on tekijöitä omilla kartoilla merkkien alkuasteilla.

Kaikille jaksamista, pysykää kotona, turvassa ja terveinä!!

Mitä toivoa Uudelta Kuulta Oinaassa? 0 (0)

Tänään on jälleen Uusi Kuu, uusi alku, ja tällä kertaa se on moninkertainen, sillä onhan se uusien alkujen merkissä, astrologisen vuoden ensimmäinen ja eläinradan ensimmäisessä merkissä, Oinaassa.

Oinaaseen liitettyjä asioita ovat uusien alkujen lisäksi, itsekeskeisyys, viattomuus / aitous, omat löydöt, itsenäisyys, rohkeus, omiin asioihin uppoutuminen.

Oinaaseen liitetyt uudet alut pitävät sisällään uusille poluille lähtemiset, aloitteellisuuden, korkean energiatason, toimeen tarttumisen ja uudenlaiset lähestymistavat. Joten juuri nyt pitäisi olla erinomainen hetki toivoa itselle kaikkia edellä mainittuja asioita, jos niitä tarvitsee. Itse ainakin tarvitsisin melkoista energian purkausta saadakseni kaikki asiat tehtyä ja nopeasti.

Oinas hallitsee myös Itseä, pitäen sisällään fyysisen kehon, selviytymiskeinot, vaistot ja jämäkkyyden. Nyt voisi siis olla erinomainen aika hankkiutua eroon pahoista tavoista tai alkaa huomioida itseä enemmän ja paremmin, jos sellaiseen on tarvetta.

Nyt voisi olla hyvä aika alkaa pimeän ajan jälkeen alkaa ajatella hieman keveämmin ja iloisemmin, päättää varata aika kampaajalle tai kosmetologille jos sellainen vaikka piristäisi fyysistä olemusta ja mieltä. Kaikenlainen omaan olemukseen huomion kiinnittäminen olisi hyväksi varmasti ennen kuin vähennämme vaatetusta kesää kohti.

Oinas hallitsee viattomuutta ja syyttömyyttä, sisältäen rehellisyyden, aitouden, impulsiivisuuden, suorasukaisuuden ja mutkattomuuden. Tämän Uuden Kuun aikaan on hyvä aika olla oma itsensä ja saada toiset myös näkemään se. Nyt on mahdollista löytää juuri oikeat sanat oikeilla hetkillä ja olla mutkaton, rehellinen ja aito oma itsensä kaikenlaisissa ihmissuhteissa.

Oinas hallitsee itsetuntemusta, pitäen sisällään tutkimisen, riskien ottamisen, innon ja kilpailemisen. Tämä voi olla hyvää aikaa ottaa hallittuja riskejä jotka edesauttavat henkilökohtaista kasvua ja positiivista uudistumista. Tämä on hyvää aikaa myös terveelle kilpailulle ja innokkaalle toiminnalle. Ja toisten kanssa toiminta voi auttaa lisäämään itsetuntemusta.

Itsenäisyyden hallitsijana Oinas sisältää itseohjautuvuuden, itseen luottamisen, itsensä hallinnan ja omavaraisuuden.  Nyt on mahdollisuus ottaa oma elämä hallintaan, olla itselleen ystävällinen ja armollinen, valita uusia itsenäisiä ja oma-aloitteisia suuntia, sekä tehdä valintoja ja päätöksiä jotka ovat juuri sinulle hyviä.

Oinas hallitsee ”soturi luonnettamme” eli rohkeutta, johtajuutta, voimaa, kestävyyttä, valppautta ja uskallusta. Nyt on mahdollista olla rohkeasti oma itsensä, ja haluta elinvoimaista energiaa ja rohkeutta kaikilla elämän alueilla. Jos on tarve ottaa vastaan johtajuus jossain tietyssä asiassa, nyt se onnistuu kaikkein vaivattomimmin. Tai jos tarvitset rohkeutta ja uskallusta aloittaa tai tehdä jotain, nyt on siihen mahdollisuus. Valppautta ja tarkkaavaisuutta vaativat asiat onnistunevat nyt myös.

Oinas hallitsee myös omaan napaan tuijottelua sisältäen toisten huomioimattomuuden, itsekkyyden, turhamaisuuden, toisia luotaan työntävät impulsiiviset teot, kiukun, vihan ja kärsimättömyyden. Nyt on hyvä aika yrittää päästä eroon näistä ikävistä tavoista ja piirteistä, mutta toisaalta jos toisten huomioiminen hallitsee liikaa elämääsi, on nyt mahdollista että tämä irrottautuminen onkin juuri sitä mitä tarvitset.

Terveyden alueella Oinas hallitsee aknea, silmiä, päätä, kasvoja, kalloa ja aivoja, sekä päänsärkyjä ja huimausta. Joten jos jollain edellä mainitulla alueella on ollut ongelmia, nyt on hyvä aika yrittää löytää parannus tai tervehtyminen.

Syntymäkartan Huone, jossa Uusi Kuu syntyy, kertoo sen elämänalueen jolla muutoksia voi odottaa tai toivoa.

Omalla kartallani tämä Uusi Kuu syntyy 2. Huoneessa, joten uuden alun alueita ovat Härän ja Venuksen asiat eli työhön motivoituneisuus, vastuu, maine, kunnia, tunteiden vakaus jne. . Mielenkiintoiseksi tämän luonnollisesti tekee tämä poikkeustilanne, koska työharjoitteluni ja opiskeluni keskeytyivät viime viikolla. Olin hyvin motivoitunut saamaan opinnot tämän kevään aikana päätökseen ja valmistumaan alkukesästä. Nyt on etsittävä itsestä motivaatiota ja voimavaroja (2. huonetta) etäopintoihin kotikaranteenissa, ja suunnattava katse tulevaisuuteen (10. huone). Valmistumisen aika on sitten joskus syksyllä.

Millä elämän alueella sinulla on uuden alun aika?

Kevätpäiväntasaus, Oinas ingressi, kevään ensimmäinen päivä, Kansainvälinen Astrologian Päivä ja Astrologinen Uusivuosi!! 0 (0)

Oinas Ingressi 2020

20.3.2020 aamulla aikaisin meidän aikaamme 05.49 Aurinko siirtyy Oinaan merkkiin, on Oinas ingressin aika.

Tämän ingressin (sisääntulo) myötä Aurinko ylittää Päiväntasaajan, eli ekvaattorin ja siirtyy vihdoin eteläiseltä pallonpuoliskolta valaisemaan ja lämmittämään tätä pohjoisempaa puoliskoa.

Hyvää kevään ensimmäistä päivää, Vernal Equinox/ Kevätpäiväntasausta, ja Kansainvälistä Astrologian päivää!!

Oinas ingressi aloittaa aina uuden astrologisen vuoden kierroksen ja tällä kertaa uutta vuotta aloitetaankin hyvin poikkeuksellisissa merkeissä.

Kevätpäiväntasauksen, Vernal Equinox’in, lisäksi nyt vietetään myös Kansainvälistä Astrologian Päivää. Tämä päivä sijoittuu aina kevään ensimmäiselle päivälle, jolloin katsotaan myös astrologisen vuoden alkavan.

Ingressinsä kartalla Aurinko on ensimmäisessä huoneessa, henkilökohtaisella alueella. Tämä sijainti liittyy itseilmaisuun, omiin henkilökohtaisiin asioihin ja niiden toteuttamiseen omalla tavalla maailmassa. Aurinko tällä alueella voi olla itsekeskeinen, omaan napaan tuijottava, ja itsekäs. Henkilökohtaiset asiat korostunevat ja itseilmaisun tarve on nyt vahva. Aurinko aina kulmahuoneessa (1., 4., 7. tai 10. huoneessa) on vahva ja voimakas.

Ingressin kartalla Aurinko on sekstiilissä 12. huoneen Saturnukseen Kauriissa ja tämä aspekti merkitsee vastuunottamista ja sen johdosta onnistumista, kun asioihin suhtaudutaan vakavasti.

Auringon lisäksi 1. huoneesta löytyvät Merkurius Kalojen 02°, Neptunus Kalojen 18°, Uranus Härän 04° ja Venus Härän 15°.

Näistä Aurinko (Oinaan 0°) on puolineliössä Venuksen kanssa (Härän 15°) 1. huoneessa. Tämä aspekti voi olla jonkin verran haastava, koska itsensä arvostaminen voi olla riippuvainen toisten arvostuksesta ja heidän merkityksestään. Oma seura valitaan tarkoin ja keiden kanssa tullaan olemaan.

Venus 1. huoneessa, 15° Härässä liittyy toisista välittämiseen ja rakkauden osoittamiseen läheisille. Rauhallinen ja lempeä käyttäytyminen, luotettavuus, vakaus ja turvallisuus ihmissuhteissa ja toisista huolehtiminen.

Neptunus 1. huoneessa 18° Kaloja edustaa rajattomuutta toisten kanssa, itseilmaisussa voi olla epäselvyyttä ja on asetettava selkeitä rajoja ja osoitettava kuka kukin on, ja missä kenenkin paikka on. Neptunuksen ja Venuksen välinen sekstiili tuo lempeyttä ja luovuutta ihmissuhteisiin.

Merkurius 1. huoneessa, Kaloissa edustaa omaa ajattelua ja ideoita. Intuitiivisuus, uteliaisuus, tiedon etsinsä, mielikuvituksellisuus ja kyky ajatella toisten kanssa samalla aaltopituudella, sekä verkostoituminen ovat tämän Merkuriuksen sijainnin teemoja. Ehkä nyt eristäytymisen aikaan tulee katsottua niin paljon elokuvia ja sarjoja, tai luettua kirjoja, että todellisuuden ja mielikuvien välinen ero voi olla häilyvä. Tai yritämme mielikuvitella tulevaisuuden skenaarioita.

Uranus 1. huoneessa, Härässä edustaa vahvaa halua ilmaista itseä omalla, originaalilla tavalla ja dynaamisesti. Toisaalta vallalla voi olla myös vahva halu uhmata sääntöjä ja toimia poikkeuksellisesti. Näin poikkeuksellisina aikoina monet haluavat uhmata rajoituksia ja sääntöjä, mutta toisaalta kaikki toiminta on juuri nyt poikkeuksellista.

Merkurius 02° Kaloja sekstiilissä Uranukseen 04° Härkää on melko tarkka aspekti, edustaen nopeaa ajattelua, puhetta ja päätöksiä. Nyt on mahdollisuus olla aikaansa edellä, keksiä uusia ideoita ja ajatella asioista aivan uudella tavalla.

Luonnollisesti tämän poikkeuksellisen ajan transiiteissa ei voi välttää kiinnittämästä huomiota kartan 12. huoneen vahvaan stelliumiin Kauriissa. Sieltä löytyvät Pallas 21°, Mars 22°, Jupiter 22°, Pluto 24° ja Saturnus 29° Kaurista. Tämän valtavan pompsin käsittely on tuntunut sen verran massiiviselta, etten ole siihen halunnut tarttua, enkä nytkään tee sitä kovin syvällisesti.

Tämän hetkistä maailmantilannetta tarkasteltaessa stelliumista löytyvät kaikki vallalla olevat teemat.

Ilmassa on uhkarohkeutta, pelottomuutta ja mm. matkustelua seurauksista välittämättä, omiin vakaumuksiin luottaen. Toiminta on estynyttä ja energiaa ei päästä purkamaan luonnollisella tavalla. Tarvitaan kärsivällisyyttä, kykyä organisoida asioita ja itsekuria. Energiaa ja kekseliäisyyttä kyllä löytyy, sekä tahtotila on vahva. Vahva halu elää ja selviytyä auttaa tekemään isoja ratkaisuja. Itsehillinnän avulla voidaan saavuttaa paljon ja menestyä, sekä olla suunnannäyttäjiä. Laajat rajoitukset liikkumisessa, vapauden tarpeen ja rajoitusten välillä voi olla suuria ristiriitoja ja vaaditaan paljon itsekuria. Uusia rutiineja luodaan ja ne opittuamme löydetään uudenlainen innostus ja muodot toimia. Kommunikoidaan henkisellä tasolla ja ymmärretään toisia. Humanitaarinen ajattelu ja koko ihmiskuntaa auttavat keksinnöt ovat nyt tapetilla, on oltava viisas ja yhdisteltävä osaamista, kokemuksia ja ajatuksia konkreettisiksi suunnitelmiksi, sekä tehtävä uhrauksia kaikkien hyväksi, jotta asiat järjestyvät.

Kuu myös löytyy kartan 12. huoneen puolelta, Vesimiehen 13°, aivan Askendentin (14° Vesimies) tuntumasta, joka luo eristyneisyyttä ja vetäytymistä omiin oloihin. Julkisissa esiintymissä voi olla hankaluutta tai ongelmia, ja toiminta on keskittynyt taustalle ja tapahtuu eristyksissä. Kuun ja Venuksen välinen neliö luo vaikeutta ilmaista tunteita ihmissuhteissa, mikä ei ole ihme äkillisesti muuttuneissa olosuhteissa. Voi olla vaikeaa rentoutua läheisten seurassa, ja olla oma itsensä. Nyt onkin luotava ja opeteltava uudenlaisia tapoja olla yhdessä.

Kaikesta poikkeuksellisuudesta huolimatta, kaikille oikein hyvää Astrologista Uutta vuotta ja kevään ensimmäistä päivää!! Pidetään toisistamme hyvä huoli!!