Kirjoitin joitain vuosia sitten vanhaan blogiini ”Astrologisista Ankeuttajista” ja julkaisin myöhemmin uudelleen myös tämän blogin puolella. Tänä keväänä havahduin konkreettisesti keskellä yhden astrologisen ankeuttajan, Saturnuksen transiitteja, niiden konkretisoituessa hyvinkin realistisesti ja pudottaen minut polvilleni. Ja niinpä tässä nyt Merkuriuksen peruuttaessa Härän 14° syntymäkarttani 3. huoneessa kirjoitan tätä vaihteeksi taas muutaman päivän sairauslomalla päivätyöstäni. Transiitti Saturnus …
Category: Retrot
touko 22
Toukokuun teemoja taivaalla….
Tämä blogi on ollut hiljakseen vuoden 2021 alun, kun elämässä on tapahtunut monenlaisia muita asioita ja muutoksia. Tätä kirjoitettaessa allekirjoittanut on asunut nyt jo pari kuukautta Tampereella ja ollut uudessa työssä/ työpaikassa suunnilleen saman verran. Elän edelleen Chiron paluuta, joka kestää aina vuoden 2022 alkupuolelle asti. On ollut aika aloittaa uutta ja laittaa vanhaa pakettiin. …
kesä 17
Merkurius retro Ravussa 2020
Merkurius peruuttaa Ravussa 18.6-12.7.2020 välisenä aikana 14 asteesta Rapua aina 05 asteeseen asti. Tätä peruutustaan edeltävälle varjoalueelle, eli sille alueelle jolle Merkurius tulee peruuttamaan, tämä viestinnän ja vuorovaikutuksen edustaja on ehtinyt jo pari viikkoa sitten 2.6.2020. Eli nämä päivät/ viikot olemme jo saaneet esimakua siitä mitä seuraavien viikkojen aikana mahdollisesti tullaan uudelleen (REtrograde) käymään lävitse, …
touko 13
Jupiterin peruutus Kauriissa 2020
Jupiter kiertää Auringon ympäri 12 vuodessa, kulkien keskimäärin vuoden yhdessä merkissä/ 30°, ja kaikki merkit lävitse n. 12 vuodessa. Jupiter peruuttaa noin kerran vuodessa ja 120 päivää. Viime vuonna, 2019, Jupiter peruutti Jousimiehessä kesän yli huhtikuusta elokuuhun. Nyt Jupiter pakittaa Kauriissa toukokuusta syyskuuhun. Tarkemmin Kauriin 27° , 14.5.- 13.9.2020 ja 17° asti. Edellisen kerran, Jupiter …
touko 13
Venus peruuttaa Kaksosissa 2020…
Venus lähtee peruuttelemaan jälleen 13.5.2020 ja peruuttelee tästä toukokuun puolesta välistä aina Juhannuksen jälkeiselle viikolle asti. Nyt peruuttamaan lähtiessään Venus on Kaksosen 21° ja peruuttaa aina merkin alkupuolelle 05° saakka. Tätä peruutustaan edeltävällä varjoalueella Venus on kulkenut jo kuukauden verran, se ohitti 05° Kaksosia jo 10.4.2020, ja peruutuksensa jälkeisen varjoalueelta Venus ehtii pois heinäkuun lopussa. …
touko 08
Saturnus Retro Vesimiehestä Kauriiseen ja takaisin….
Taivaankappaleiden peruutuksia tapahtuu toistuvasti ja säännöllisen epäsäännöllisesti. Tällöin Maan ja peruuttavan taivaankappaleen kiertoradat ja niiden tasot ovat suhteessa toisiinsa, sekä Aurinkoon, sellaisissa kulmissa että meistä käsin taivaankappale näyttää kulkevan taaksepäin. Kysymys on kuitenkin vain näennäisestä liikkeestä. Kaikki taivaankappaleiden peruutukset jaotellaan yleensä kolmeen osaan; ensin taivaankappale siirtyy sille alueelle, jolle taivaankappale tulee lopulta peruuttamaan, eli varjoalue …
huhti 27
Kevään ja kesän 2020 peruutuksista…
Kevään ja kesän 2020 teemoista… Pandemiasta huolimatta kevät etenee ja sen myötä edessä onkin astrologisesti aika mielenkiintoinen ajanjakso. Ei riitä, että tapahtumia on kesän ajalta peruutettu, kun myös taivaankappaleet lähtevät joukolla peruuttaman samanaikaisesti. Taivaalla peruuttaa toukokuussa samanaikaisesti 3 taivaankappaletta, kesäkuun alussa on 4 yhtäaikaista retroa ja lopussa peräti 6 peruutusta samaan aikaan. Sinänsä runsaat taivaankappaleiden …
helmi 07
Täysikuu 9.2.2020 Leijonassa ja tuleva Merkurius retro
Seuraava täysikuu on tänä viikonloppuna, sunnuntaina 9.2.2020 aamulla 9:33. Tämä on Leijonan täysikuu, jolloin Kuu on Leijonan 20° ja Aurinko vastaavasti oppositiossa (180°) Vesimiehen 20°. Leijonassa Kuu haluaa olla tapahtumien ja huomion keskiössä . Tämä ei välttämättä tarkoita, että oltaisiin suuren joukon edessä esillä tai huomiota välttämättä haettaisiin itselle. Leijona Kuun aikaan liittyy seurallisuus. Jos …
joulu 29
KURKISTUS VUOTEEN 2020
Vuosikymmen hiipii pikkuhiljaa kohti loppuaan ja blogi on ollut hissuksiin lähes koko kalenterivuoden. Tästä bloggauksesta löydät vuoden 2020 taivaankappaleiden retrot, sekä mihin asteisiin ja merkkeihin taivaankappaleet kalenterivuoden aikana ehtivät, kuukausittaisen kuukalenterin ja vuoden 2020 pimennykset. Omalla kohdallani viimeiset edelliset kalenterivuodet olivat sen verran haastavia, että edellisen vuoden lopulla kypsyi ajatus ja toive muutoksista myös omassa …