Mitä toivoa Uudelta Kuulta Leijonassa? Keskiviikkona 19.08.2020 aamulla, kello 05:41 syntyy Uusi Kuu 26° Leijonaa. Kuu on tuolloin jälleen yhtymässä Auringon kanssa, sekä yhtymässä Onnenpisteeseen ja Askendenttiin. Jyväskylän korkeudella molemmat Valot jäävät 12. huoneen puolelle, mutta etelämpänä Suomessa Valot tulevat 1. huoneeseen. Valojen kanssa aspekteissa ovat Onnenpisteen ja ihmissuhdeakselin (Asc/Desc) lisäksi Mars yhdessä Erisin kanssa …
Category: astrologiset kartat
heinä 26
Vertex – AntiVertex akseli
Vertex – kohtalon tähtiportti Elämässä voidaan ajoittain kokea tilanteita ja tapahtumia, joissa valitsevana tunteena on, ettei itsellä ole mahdollisuuksia vaikuttaa tapahtumien kulkuun, vaan asioita vain tapahtuu… Tällöin tilannetta voidaan yrittää selvitellä astrologisesta näkökulmasta, saamatta kuitenkaan selkeitä vastauksia. Pääakseleiden ja Solmujen lisäksi kartalta löytyy vielä yksi, vähemmän tunnettu ja ymmärretty, mutta mielenkiintoinen akseli, jota myös kohtalon …
heinä 19
Mitä toivoa Uudelta Kuulta Ravussa?
Huomenna illalla, 20.7.2020 Uusi Kuu syntyy jälleen Ravussa. Tällä kertaa Kuu on yhdessä Auringon kanssa 28° Ravun lopussa. Rapu hallitsee mm. kotia, perhettä, turvallisuutta, kasvua, läheisyyttä ja hoivaamista, tunteita ja tunnetiloja. Rapu hallitsee perustuksia, kuten taustaa ja lähtökohtia, kotia, perhettä sekä sisäisiä vaistoja. Jos etsit uutta mukavaa kotia itsellesi, nyt on hyvä aika toivoa sellaisen …
kesä 19
Auringonpimennys Ravun ensimmäisellä asteella 2020
Rengasmainen Auringonpimennys 0° Rapua 21′ Kaikki ovat toivottavasti viettämässä miellyttävää Mittumaaria, Juhannusta ja keskikesän juhlaa tänä viikonloppuna. Tässä kuitenkin vähän lukemista riippumattoon tai rannalle… Sunnuntaina 21.6.2020 meillä on odotettavissa Uusikuu, Auringonpimennys ja Rapu Ingressi eli Kesäpäiväntasaus/ Summer Solstice. Tässä vähän kahdesta ensin mainitusta… Auringonpimennys tapahtuu Uudenkuun aikaan, kun Kuu on yhtymässä Aurinkoon, ja samassa linjassa …
kesä 17
Merkurius retro Ravussa 2020
Merkurius peruuttaa Ravussa 18.6-12.7.2020 välisenä aikana 14 asteesta Rapua aina 05 asteeseen asti. Tätä peruutustaan edeltävälle varjoalueelle, eli sille alueelle jolle Merkurius tulee peruuttamaan, tämä viestinnän ja vuorovaikutuksen edustaja on ehtinyt jo pari viikkoa sitten 2.6.2020. Eli nämä päivät/ viikot olemme jo saaneet esimakua siitä mitä seuraavien viikkojen aikana mahdollisesti tullaan uudelleen (REtrograde) käymään lävitse, …
kesä 05
Kuunpimennys Jousimiehessä 5/6.6.2020
Kuun puolivarjopimennys Jousimiehessä 5/6.6.2020 Meillä on tänään illalla jälleen Täysikuu ja sen myötä myös Kuun puolivarjopimennys. Kun UudenKuun synty on uuden alku, on Täysikuu tuon ajan päätös ja täyttymys. Aika Uudesta Kuusta eteenpäin on aikaa, jolloin Kuun valo lisääntyy ja kaikki on energisempää ja touhukkaampaa. Energian määrä tuntuu lisääntyvän lisääntymistään, kunnes kaikki saa täyttymyksensä Täydenkuun …
maalis 19
Kevätpäiväntasaus, Oinas ingressi, kevään ensimmäinen päivä, Kansainvälinen Astrologian Päivä ja Astrologinen Uusivuosi!!
Oinas Ingressi 2020 20.3.2020 aamulla aikaisin meidän aikaamme 05.49 Aurinko siirtyy Oinaan merkkiin, on Oinas ingressin aika. Tämän ingressin (sisääntulo) myötä Aurinko ylittää Päiväntasaajan, eli ekvaattorin ja siirtyy vihdoin eteläiseltä pallonpuoliskolta valaisemaan ja lämmittämään tätä pohjoisempaa puoliskoa. Hyvää kevään ensimmäistä päivää, Vernal Equinox/ Kevätpäiväntasausta, ja Kansainvälistä Astrologian päivää!! Oinas ingressi aloittaa aina uuden astrologisen vuoden …
maalis 17
Kun Suomi hiljenee….
Niinhän siinä sitten kävi myös minun kohdallani, että tämän poikkeustilan myötä jouduin jäämään kotiin ammattiopiskeluistani ja työharjoitteluistani koulussa. Tämän johdosta minulle tarjoutuu myös enemmän aikaa ja mahdollisuuksia, omien opiskelutehtävieni lomassa, tehdä myös tulkintoja. Nyt Täydelliset Auringon Paluu -karttojen tulkinnat ovat tarjouksessa hintaan 70€ (norm. 90€) !!! Tarjous koskee 2.4.2020 mennessä tehtyjä tilauksia. Teen tulkintoja edelleen …
maalis 01
Edistetyistä kartoista
Progressiivisten karttojen tulkinnasta Syntymäkartan tulkinnan ja transiittien vaikutusten ymmärtämisen ohella tuntuvat erilaiset edistykselliset kartat ja niiden tulkinta kiinnostavan ihmisiä vuodesta toiseen. Ja miksei kiinnostaisi, onhan niissä kysymys kehityksestä ja elämästä tässä ja nyt. Esittelyssä nyt muutamia erilaisia karttojen edistämisen tekniikoita.Edistyskarttojen lähtökohta ja perusjuttu on luonnollisesti syntymäkartta (natal-, radix-, juurikartta), joka edustaa syntymänhetkeä ja sen myötä …
tammi 24
Mitä toivoa Uudelta Kuulta Vesimiehessä?
Tämä kirjoitus on julkaistu aikaisemmin jo vuonna 2011 vanhoilla kotisivuillani, mutta päivittelen nyt näitä hieman tänne uusille sivuilleni. Vesimieheen liittyviä asioita ovat mm. luovat ratkaisut, tulevaisuuden mahdollisuuksien näkeminen, humaani asenne, paljastukset ja yllättävät asiat, huumori, ystävät ja irrallisuuden vältteleminen. Vesimiehen hallitsemiin luoviin ratkaisuihin ja keksintöihin kuuluvat uudistukselliset ajatukset, nerokkuus ja lahjakkuus, omalaatuisuus ja ymmärrys kuinka …


